SiiPo yleisurheilun tiedotteet ja tapahtumat

SiiPo yu:n harjoitustoiminta keskeytetty korona tilanteen takia

Päivitys 30.3.2020: Harjoitustoimintaa ei jatketa enää salikauden osalta. Seuraamme Pandemia tilanteen etenemistä ja pyrimme aloittamaan ulkoharjoitukset heti kun tilanne sen sallii.

Koronavirus leviää nyt maailmalla ja kotimaassakin kiihtyvää vauhtia ja epidemiatilanne luultavasti saavutetaan Suomessa lähipäivinä. THL on suosittanut, että koronavirus-epidemian etenemisen hidastamiseksi tulisi rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla. THL:n suosituksen mukaisesti yleisurheilujaoston harjoitustoiminta keskeytetään kaikissa ryhmissä ainakin maaliskuun loppuun saakka
(päivitys 16.3.2020: Harjoitustoiminta keskeytetty 13.4.2020 asti). Samanlaisia linjauksia on tehty myös muissa lajeissa ja laajasti myös yleisurheiluseuroissa. Maaliskuun lopulla tarkastelemme tilannetta uudelleen ja tiedotamme tässä vaiheessa, päästäänkö harjoitustoimintaa jatkamaan huhtikuussa.

Myös lauantaille 18.4. kaavaillun PeeÄssä yleisurheilupäivän toteutuminen on tilanteen vuoksi epävarmaa, tästäkin tiedotamme kuun lopulla.

Omaehtoista liikkumista kannattaa ilman muuta jatkaa harkkatauosta huolimatta! Kevätaurinko houkuttaa tällä hetkellä varsinkin ulkoliikunnan pariin.

Lisätiedot tarvittaessa: hanna.leinola@gmail.com

  • 13.03.2020

13.03.2020